Tiilikaton huolto

Miksi tiilikattoa kannattaa huoltaa? Tiilikatto, kuten mikä tahansa muukin katto, on jatkuvasti alttiina säätilan vaihteluille ja päästöille, mikä luonnollisesti kuluttavat kattoa. Kun tiilen pintaan tehtaalla ruiskutettu pinnoite on kulunut, voi yksi tiili imeä jopa 300 g vettä sisäänsä. Tämä luonnollisesti nostaa katon painoa huomattavasti ja aiheuttaa ylimääräistä rasitusta rakenteisiin.

Syksyllä pakkasten saapuessa pakkasrapautuminen alkaa ja kattoon voi syntyä jopa reikiä huomattavia määriä. Lisäksi huokoinen tiili on oiva tartunta-alusta kaikelle kasvustolle.

Tiilikaton pesu

Tiilikaton pesu on kaikista tärkein huoltotoimenpide. Pesu korkeapainepesurilla ei vahingoita eikä kuluta tiiltä. Toki se pitää osata tehdä oikein.

Tiilikaton kasvustontorjuntakäsittely ns. myrkytys

Pesun jälkeen tiilikatto on hyvä käsitellä kasvustonestoaineella, mikä pysäyttää esimerkiksi sammaleen leviämisen kattotiilillä. Likaisille kattotiilille levitettynä sammaleen kasvu lakkaa tai ainakin heikkenee joksikin aikaa, mutta puhdasta katosta ei tule. Pestyyn kattoon levitettynä aine imeytyy syvälle tiilen huokosiin. Toimenpide on myös suhteellisen edullinen ja pidentää tiilikaton elinkaarta. Käsittely on hyvä uusia muutaman vuoden välein.

Meillä ns. myrkytys tehdään auton kiinteästä säiliöstä noin 150 l / 500 m2 -suhteella.

Harmillisen usein näkee myrkytystä tehtävän ns. ammattilaisten toimesta pienellä viiden litran painepumppupullolla. Kyseisellä menetelmällä on lähes mahdoton saada hyvää lopputulosta.

Myrkkynä käytämme biohajoavia vain ammattikäyttöön myytäviä tuotteita.

Tiilikaton käsittely suoja-aineella

Pestyn tiilikaton käsittely värittömällä suoja-aineella auttaa pitämään tiilet puhtaina ja kuivina, jolloin rapautuminen on hitaampaa. Parhaimmillaan kattotiilten elinkaari pitenee jopa 15 vuotta. Suoja-ainekäsittely voidaan tehdä myös värillisenä.

Tiilikaton maalaus/pinnoitus

Maalaus sopii selvästi vanhentuneille pinnaltaan kuluneille tiilikatoille, mutta se voidaan tehdä suoja-aineen tapaan ihan kaikenikäisille tiilipinnoille. Maalilla saadaan uudistettua vanha tiilipinta täysin, ja samalla voidaan vaihtaa vaikka katon värikin. Maalaus pidentää tiilikaton elinkaarta noin 15-20 vuotta, toki vuosihuoltotoimenpiteet huomioiden.

Myös paljon 60-70-luvulla käytettyjen betonitiilikattojen elinkaarta on mahdollista jatkaa unohtamatta vieläkin vanhempia aitoja savitiilikattoja. Katso kuvagalleria.

Kun vertaat urakoitsijoiden antamia tarjouksia, varmista, että sisältö on sama. Useita kertoja olemme törmäneet tilanteeseen, jossa värillistä suoja-ainekäsittelyä verrataan maalaukseen.

Maalaus/pinnoitus on ylivoimaisesti yleisin tekemämme toimenpide tiilikatoille. Oikein suoritettuna sillä saadaan tiilen pinnasta jopa parempi ja pitkäikäisempi kuin tehtaalta lähtiessään.

Myös värin vaihto on mahdollista. Usein mietitään mustaa tai grafiitinharmaata sekä eri punaisia. Väriä voit testata sivun alatunnisteesta löytävällä designer-ohjelmistolla.

Tiilikaton remontti

Kattoremontti on edessä silloin, kun tiilikatto ei enää ole muilla toimenpiteillä pelastettavissa. Kovin kevyin perustein siihen ei kannata lähteä, sillä yleensä katon ikää saadaan jatkettua muilla huoltotoimenpiteillä.

Käytämme laadukkaita tuotteita

Toteutamme kohteet pääasiassa vain ammattiurakoitsijakäyttöön tarkoitetuilla Iso Paint -ja NowoCoat-tuotteilla, mutta tarpeen vaatiessa myös rautakauppatuotteet ovat mahdollisia.

Suunnittele tiilikattosi ja lue lisää:

Suunnittele oma tiilikattosi NowoColor Designer -ohjelmistolla >>

Lue lisää NowoCoat-kattopinnoitteista valmistajan sivuilta >>

Katso RT-kortti ja tuotetiedot >>

 

PYYDÄ TARJOUS